Kauhavan Nuorisoseuralla
14.-15.6.2013
Vapaa pääsy
Vasta perustettu Kauhavan Puukkofestivaalit ry. järjestää XV puukon juhlan eräteemalla. Tänäkin vuonna puukkoväki kokoontuu Kauhavalle viikkoa ennen juhannusta.
Vuosien saatossa kerätystä palautteesta päätellen puukkomiehet ovat viihtyneet koulukeskusta paremmin idyllisellä nuorisoseuralla, jonka vierestä kulkee kaupungin pääväylä. Siksi yhdistys päätti tuoda festivaalit takaisin seurantalolle ja sen pihapiiriin. Näytteilleasettajat voivat varata pöydän sisältä tai pystyttää kojunsa ulos.
Puukkojen ja puukkotarvikkeiden myyntinäyttelyn lisäksi ohjelmassa mm.:
Työnäytöksiä (sorkoupotusta, taontaa, jne.)
Puukonrakennuskilpailu
Puukonheiton SM-kilpailu
Vuolukoulu, pajupillikoulu ja havumajanrakennuspiste lapsille
Palkitaan vuoden kylä perinteisessä piika- ja trenkikilpailussa
Ruman vallesmannin "puukotus"
Puukkohuutokauppa
Puukkokirpputori
Lisätietoja:
Arja Gräsbeck
puh. 0400-552 882
Tule mukaan
Puukkofestivaalit ry. aikoo ponnistella tosissaan, jotta kauhavalainen kesätapahtuma olisi entistä monipuolisempi ja houkuttelisi aikaisempaa suurempia kävijämääriä. Tavoitetta tukee suunnitelma Puukkobulevardista, jonka varrella lapset ja aikuiset pääsevät nauttimaan taiteesta, musiikista ja muusta oheisohjelmasta. Bulevardin pysäkinvälit saa körötellä traktorin kärryn kyydissä.
Kauhavan Puukkofestivaali ry. ottaa mielellään vastaan ehdotuksia ja toiveita ja hyppii riemusta saadessaan uusia vapaaehtoisia mukaan järjestelyihin.
Liity Kauhavan Puukkofestivaalit ry:n jäseneksi
10 €/hlö/yuosi
50 €/yritys tai yhteisö/vuosi
Ylihärmän Säästöpankki FI8449280010040385
Lisää viitetietoihin: nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoitteesi.


